sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Tammikuun kooste

Koko viime vuoden päivittelin sitä, kuinka nopeasti kuukaudet kuluivatkaan. Samaa on varmaankin luvassa tänäkin vuonna, sillä tammikuu kului uskomattoman nopeasti.

Koulun puolesta alkuvuosi on ollut kiireinen. Laskin juuri tänään, että koulupäiviä taitaa olla jäljellä enää kahdeksan(!). Takana on historian preliminääri ja koeviikko pyörähtää maanantaina käyntiin. Sen jälkeen seuraavat äidinkielen tekstitaidon yo-koe ja yo-kuuntelut, penkkarit ja lopulta lukuloma. Tuntuu, että lukion aloittamisesta on yhtaikaa ikuisuus ja kaksi viikkoa. Toisaalta kolme vuotta on mennyt yhdessä hujauksessa, mutta samaan aikaan lukion aloittamisesta tuntuu olevan sata vuotta.

Muuten tammikuu on ollu sekava kuukausi. Viikkoihin on mahtunut paljon stressiä ja ahdistusta, mutta kivojakin hetkiä. Olen ollut laiska opiskelija, mutta myös ahkera. Eiköhän tästä keväästä selvitä hengissä. Vapaa-ajalla olen lukenut (aika paljon), katsellut Frendejä (♥) ja The 100:n ensimmäisen kauden (Bellamy♥), fiilistellyt Sherlockin jouluspesiaalia ja päättänyt jättää talven orkesteriperiodin väliin. Kuukauden kohokohta oli kuitenkin ehdottomasti keskiviikkoinen Imagine Dragonsin keikka Helsingissä. Keikan jälkeiset päivät ovat tuntuneet tyhjiltä, mutta kokemus oli sen kaiken arvoinen. Ihan huikea konsertti!

tammikuun luetut

Jane Austen: Ylpeys ja ennakkoluulo (uusinta)
P.D. James: Syystanssiaiset
Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki
Colleen Hoover: November 9
Libba Bray: Beauty Queens
Kaari Utrio: Paperiprinssi
Morgan Matson: Since You've Been Gone
Rainbow Rowell: Fangirl (uusinta, linkki vanhaan bloggaukseen)
Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Yhteensä: 9 kirjaa / 3461 sivua

-8 omasta hyllystä, 1 kirjastolaina
-4 englanniksi luettua, 5 suomeksi luettua
-3 kotimaista
-2 uudelleenluettua

Tammikuu oli paras lukukuukausi aikoihin. Olen viimeksi lukenut enemmän kirjoja viime vuoden elokuussa ja syksyn epämääräinen lukujumi tuntui olevan poissa. Olen kirinyt menneen vuoden rästibloggaukset kiinni ja tammikuultakin niitä on vain kaksi. Blogissa onkin tammikuussa ollut enemmän elämää kuin pitkiin aikoihin.

Myös lukukokemusten puolesta tammikuu oli hyvä. Vuoden ensimmäinen kirja, Ylpeys ja ennakkoluulo, oli uusintaluku ja paluu ensimmäisen lukemani Austenin pariin. Rakastin joka hetkeä ja jokaista sivua ja Ylpeys ja ennakkoluulo on ehdottomasti kuukauden parhaita lukukokemuksia. Muita mieleenjääneitä ovat Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki, joka ihastutti miljööllään, Libba Brayn hullu ja huikea Beauty Queens sekä Johanna Sinisalon kerta kaikkiaan hieno Auringon ydin. 

Kuukauden kirjallisia merkkipaaluja ovat kaikkien kirjastolainojen palauttaminen (ja yhden uuden lainaaminen, mutta ei puhuta siitä) ja epävirallinen paastoilu kirjojen ostamisesta (ostin yhden, mutta ei puhuta siitäkään). Tällä hetkellä tuntuu hyvältä lukea omia kirjoja, sillä lukemattomien pino on omassa hyllyssä melkoinen.

Helmikuu tulee olemaan kiireinen kuukausi, joten sen kummallisempia lukusuunnitelmia en aio tehdä. Samaa vauhtia toivottavasti jatketaan.

Mitä kirjoja te luitte tammikuussa?

maanantai 25. tammikuuta 2016

Kaari Utrio - Paperiprinssi

Raajarikko merikapteeni ja tutkimusmatkailija Sebastian Ross palaa kotiseudulleen Suurkosken paperiruukille. Kotikartano ei houkuttele, eikä varsinkaan ruukki, josta Sebastian karkasi jo poikasena. Virkaheiton luutnantin tyttärelle Wilhelmine Falkenstenille Suurkosken ruukki tarkoittaa kotia. Wilhelmine, pitkä neiti, kohtaa ruukilla miehen ison ja rohjon kuin karhu, eikä mikään ole kuin ennen. Kun Wilhelmine menettää kaiken, hän joutuu Helsinkiin ylimyssukulaisten outoon taloon, vieraitten ihmisten määräiltäväksi. Kun kaikki sortuu, hänen täytyy joko sopeutua köyhäksi sukulaiseksi tai kapinoida. Kaari Utrion epookkiromaanissa lukija pääsee romantiikan ja huumorin myötä tutustumaan työhön, jonka tulokselle tämäkin kirja on painettu. Paperiprinssi on kunnianosoitus suomalaisen paperinteon uranuurtajille.



 Paperiprinssi on toinen lukemani Kaari Utrion romaani. Vuosi sitten maaliskussa luin häneltä Viipurin kaunottaren  ja nautin lukukokemuksesta kovasti. Sain kirjan syntymäpäivälahjaksi, ja samasta osoitteesta tuli myös Paperiprinssi, joskin joululahjana. Kauaa en kirjan lukemista malttanut odotella, vaan tammikuun puolivälissä Paperiprinssi vei mennessään. 

Jälleen kerran onnistuin ajoittamaan Utrion lukemisen sopivaan saumaan historian kurssien kanssa. Käyn tällä hetkellä Suomen historian kurssia ja kirjoitettuani varsin perusteellisen esseen 1800-luvun Suomesta, oli mukava palata aikakauden pariin romaanimuodossa. Vaikka Utrion kirjoissa juoni onkin tärkeässä asemassa, on hänen kirjojensa historiallinen miljöö elävä ja taustatiedot aiheesta tuovat lukukokemukseen paljon lisää. Historian yo-kirjoitusten odotellessa keväällä (eikä niin kovin kaukana...) voin myös uskotella itselleni tämän olleen hyödyllistä ajanvietettä.

Paperiprinssi on ennen kaikkea viihdyttävä teos. Alku on hivenen hidastempoinen ja hahmoihin tutustuminen ottaa aikansa. Mutta kun kirja sitten vei mukanaan, koukutuin todella ja luin teoksen melkeinpä yhdeltä istumalta loppuun. Kirjassa on juuri sopivassa suhteessa historiallista taustatietoa ja romanssi vei mukanaan. Nautin kirjan lukemisesta joka hetki. 

Mitään sen ihmeellisempää Paperiprinssi ei kuitenkaan ole. Se viihdyttää ja vie mukanaan, mutten usko palaavani teoksen pariin. Utrio kirjailijana kuitenkin kiinnostaa yhä ja hänen pariinsa tulen varmasti palaamaan vielä monta kertaa. Kertokaa muuten suosikkejanne kirjailijattaren tuotannosta, runsauden edessä näet iskee helposti valinnanvaikeus. Kaiken kaikkiaan Paperiprinssi oli mukavaa luettavaa.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: Paperiprinssi
Kirjailija: Kaari Utrio
Kustantaja: Amanita
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 470
Luettavaksi: omasta hyllystä

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Libba Bray - Beauty Queens

Survival. Of the fittest.

The fifty contestants in the Miss Teen Dream Pageant thought this was going to be a fun trip to the beach, where they could parade in their state-appropriate costumes and compete in front of the cameras. But sadly, their airplane had another idea, crashing on a desert island and leaving the survivors stranded with little food, little water and practically no eyeliner. 

What's a beauty queen to do? Continue to practice for the talent portion of the program - or wrestle snakes to the ground? Get a perfect tan - or learn to run wild? And what should happen when the sexy pirates show up?

Welcome to the heart of non-exfoliated darkness.


Libba Bray on minulle jo ennestään tuttu kirjailija. Olen joskus monen monta vuotta sitten lukenut hänen Gemma Doyle -trilogiansa ainoan suomennetun osan, Kauhun ja kauneuden valtakunta. Joulukuussa 2014 palasin kirjailijan tuotantoon The Diviners -sarjan samannimisen aloituksen myötä. Rakastuin kirjaan ja viime syksynä sain viimein käsiini myös sarjan toisen osan, Lair of Dreams. Kirjailijan suhteen olin siis luottavainen, ja koska Beauty Queens vaikutti ideansa puolesta mahtavan oudolta, valioitui kirja luettavakseni.

Beauty Queens on mahtavalla tavalla sekopäinen kirja. Miss Teen Dream Pageant, teinityttöjen missikilpailu ja suosittu tosi-tv-ohjelma järjestetään jälleen ja lentokone kuljettaa kilpailijoita kohti paratiisisaarta. Matka saa kuitenkin hurjan käänteen, kun lentokoneturma jättää selviytyneet kilpasiskot keskelle autiota saarta. Kaukana nykyajan mukavuuksista tyttöjen on opittava selviytymään, mutta ennen kaikkea luottamaan toisiinsa.

Beauty Queens on hervottoman hauska teos. Se parodisoi roisisti monia nykykulttuurimme ilmiöitä aina tosi-tv:stä hysteriaa aiheuttaviin poikabändeihin ja naisiin kohdistuviin kauneusihanteisiin. Muistan nauraneeni monta kertaa ääneen, mutta parodian taakse kätkeytyy kuitenkin paljon painavaa asiaa. Nautin valtavasti Libba Brayn tavasta käsitellä vaikeitakin asioita huumorin ja överiksi vedetyn parodian kautta. Beauty Queens paitsi naurattaa, myös antaa aihetta pohdiskelulle.

Beauty Queens on ennen kaikkea kertomus saarelle jumiin jäävistä tytöistä. Aluksi kauneuskuningatarten joukko tuntuu lähinnä naurettavalta bimbosakilta, mutta kirjan edetessä pidemmälle hahmoista paljastuu paljon uusia puolia. Kaikilla on ollut omat syynsä osallistua Miss Teen Dream Pageant -kilpailuun, eivätkä kaikkien päämäärät ole itsestäänselviä. Minusta oli ihanaa seurata tyttöjen ystävystymistä ja itsenäistymistä haastavissa olosuhteissa. Beauty Queens on kasvutarina ja kertomus siitä, kuinka rikkoa ennakkoluuloja ja rajoitteita. Aluksi maailman typerimmältä tyttöjoukolta vaikuttavasta porukasta kasvaa joukko vahvoja nuoria naisia.

Libba Brayn kirjoitustyyli on tässä teoksessa vailla vertaa. Rankkojen ja vaarallisten tilanteidenkaan keskellä kepeys ei katoa minnekään, ja lukijaa naurattaa epäsopivissa kohdissa. Väliin on ujutettu Yhtiön (engl. the Corporation) eli kirjassa Yhdysvaltojen viihdealaa hallitsevan yrityksen huomiota, mainoskatkoja ja paljon muuta. Välillä kirjan lukeminen tuntuukin siltä, kuin katsoisi aivan päätöntä elokuvaa.

Vaikka Beauty Queens olikin mahtava lukukokemus, ei se yltänyt aivan täydellisyyteen. Kirjassa on paljon hahmoja, ja vaikka moniin syvennytään kirjan edetessä enemmän, osa jää aika yksipuolisiksi. Osaa kilpailijoista on myös todella vaikea erottaa toisistaan. (Tämä saattaa toki olla tarkoituksellistakin.) Välillä kirjan tarkoituksellinen överihuumori tuntui myös menevän jo vähän yli, mutta seuraavassa hetkessä nauroin jälleen vatsa vääränä.

Beauty Queens on huikea, uniikki ja hullu teos. Se on huumorilla sävytetty kannanotto nyky-yhteiskuntamme ongelmiin ja siihen, millaista on olla tyttö. Tätä suosittelen lämpimästi.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Beauty Queens
Kirjailija: Libba Bray
Kustantaja: Scholastic
Julkaisuvuosi: 2011
Sivuja: 400
Luettavaksi: omasta hyllystä 

sunnuntai 17. tammikuuta 2016

Emmi Itäranta - Kudottujen kujien kaupunki

Toistuvien tulvien piinaamalla saarella nuori kutoja Eliana löytää Seittien Talon pihasta verisen, puhekyvyttömän naisen. Vain naisen ihoon kirjoitettu nimi vihjaa siitä, kuinka hän on päätynyt kutojien luokse. 

Tulvien pahetessa myös tuntematon sairaus alkaa vaivata saaren kasveja, eläimiä ja ihmisiä. Äänettömän naisen tarinaa selvittäessään Eliana löytää itsensä keskeltä saaren historian ja nykyisyyden kudelmaa, jonka langat lomittuvat ja kietoutuvat toisiinsa kuin kutojien seinävaatteissa - tai niissä unissa, jotka ovat saarella kiellettyjä. 

Marraskuussa luin viimeinkin Emmi Itärannan kehutun esikoisromaanin, Teemestarin kirja. Se ei täysin lumonnut minua, vaikka kirjasta paljon pidinkin. Itäranta vakuutti kuitenkin kirjoittajana, ja tammikuun alussa tartuin hänen syksyllä ilmestyneeseen toiseen romaaniinsa.  

Kudottujen kujien kaupunki oli minun kirjani, siihen voi lukukokemukseni tiivistää. Teemestarin kirja töksähti ehkä osaltaan kohdallani siihen, että olen tullut lukeneeksi melkoisen määrän dystopiaa ja vaikkei Teemestarin kirja ollut millään muotoa genren kliseisestä päästä, se ei enää tarjonnut minulle mitään uutta ja ihmeellistä. Toisin oli Itärannan toisen romaanin kanssa.

Kudottujen kujien kaupunki sijottuu salaperäiselle, Venetsiaa muistuttavalle saarelle, missä unien näkeminen on laitonta. Enempää ei mielestäni tarvitse tietää, sillä itse olisin äskeisen lauseen perusteella sännännyt kirjakauppaan. Kirjan idea ja miljöö ovatkin uskomattoman kiehtovat, suorastaan lumoavat. Kirjan ensimmäisillä sivuilla lukija on ehkä hiukan hämmentynyt (tai ainakin olin itse), sillä Itäranta ei tuhlaa sivuja maailmansa perinpohjaiseen selittämiseen, vaan heittää lukijan päähenkilö Elianan matkassa suoraan sen keskelle. Hitaasti tarkoin luotu maailma alkaa kuitenkin avautua, ja se on uskomattoman kiehtova.

Pidin kirjasta myös juonensa puolesta enemmän kuin Teemestarin kirjasta. Vaikka Itärannan kirjoitustyyli on kauniin maailaileva, ei juoni päästä otteestaan ja koko ajan tapahtuu jotakin. Kirjan mysteeri on aidosti kiehtova ja kiinnostava, ja teos osaa myös yllättää. Kudottujen kujien kaupunki on mukaansatempaavampi ja koukuttavampi kuin Teemestarin kirja.

En tiedä onko Kudottujen kujien kaupunki parempi vai huonompi teos kuin Teemestarin kirja, mutta henkilökohtaisesti pidin siitä enemmän. Aivan täysillä en tähänkään rakastunut, mutta jos lempparia Itärannalta kysytään, niin vastaan Kudottujen kujien kaupunki. Itärannan tulevat romaanit ovat ehdottomasti lukulistalla.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Kudottujen kujien kaupunki
Kirjailija: Emmi Itäranta
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 335
Luettavaksi: omasta hyllystä

sunnuntai 10. tammikuuta 2016

P.D. James - Syystanssiaiset

Syystanssiaiset on murhamysteerin muodossa jatko-osa Jane Austenin klassikkoromaanille Ylpeys ja ennakkoluulo. Jos et siis ole Austenin romaania lukenut sekä välttynyt juonipaljastuksilta kyseisestä teoksesta ja tahdot vastaisuudessakin elää yhtä onnellisesti, suosittelen jättämään tämän bloggauksen väliin.

Ylpeydestä ja ennakkoluulosta tutut henkilöt joutuvat keskelle murhamysteeriä

On kulunut kuusi vuotta Jane Austenin klassikkoromaanin Ylpeys ja ennakkoluulo tapahtumista. Elizabeth ja Darcy elävät onnellisina Pemberleyn kartanossa kahden poikansa kanssa. 

Jokavuotiset syystanssiaiset saavat kuitenkin kauhistuttavan käänteen, kun kartanon pihaan pyyhältävät kutsumattoman vieraan vaunut. Niistä syöksyy ulos Elizabethin sisar Lydia, joka ulvoo hysteerisenä, että hänen miehensä Mr. Wickham on murhattu. Kun asiaa lähdetään selvittämään, Mr. Wickham löydetäänkin hengissä, mutta yltä päältä veressä parhaan ystävänsä ruumiin ääreltä. 

 Aloitin kirjavuoteni 2016 ihanan Jane Austenin seurassa lukemalla Ylpeyden ja ennakkoluulon uudelleen. Kirja vei täydellisesti mukanaan, ja rakastin jokaista hetkeä sen parissa. Niinpä viimeisen sivun luettuani en voinut vastustaa kiusausta tarttua P.D. Jamesin Syystanssiaiset-romaaniin, joka heittää Ylpeyden ja ennakkoluulon hahmot keskelle murhamysteeriä ja rikostutkintaa. Tuntui vaikealta päästää irti rakkaista hahmoista ja lukemalla Syystanssiaiset minun ei tarvinnut tehdä sitä.

Klassikkoromaanien jatko-osat ovat aina kinkkisiä tapauksia. Periaatteessa Syystanssiaisetkin voisi mielestäni luokitella fanfictioniksi, sillä siinä kuitenkin käytetään toisen kirjailijan hahmoja ja miljöötä. Itselläni ei ole mitään fanfictionia vastaan, luen sitä satunnaisesti melko paljonkin, mutta sen päätyminen koviin kansiin on aina mielestäni kyseenalaista. Toki Ylpeyden ja ennakkoluulon klassikkoasema ja se, että Jane Austen on ollut kuolleena jo melkein 200 vuotta, muuttaa tilannetta hiukan. Kukaan ei voi kysyä Austenin mielipidettä asiaan, ja varmasti myös tekijänoikeusasiat ovat jollain lailla erilaiset. (En ole ottanut asiasta erikseen selvää.)

Syystanssiaiset onnistuu kuitenkin mielestäni hienosti ottamaan tietynlaisen etäisyyden Austenin klassikkoon. Vaikka kirjassa seikkailevat samat hahmot, on Syystanssiaiset dekkari, mikä helpotti ainakin omalla kohdallani teoksen mieltämistä Austenin tuotannosta erilliseksi. Kun genre on eri, on kirja helpompi ajatella vaihtoehtoiseksi tulevaisuudenkuvaksi, eikä suoraksi jatkoksi Ylpeydelle ja ennakkoluulolle. En siis kärsinyt samanlaisista ristiriitaisista tunteista, kun Alexandra Ripleyn Tuulen viemälle kirjoittamaa jatko-osaa lukiessani.

Teos itsessään ei kuitenkaan ollut minusta erityisen ihmeellinen. Syystanssiaset varmasti kärsi siitä, että luin Ylpeyden ja ennakkoluulon juuri ennen sitä, sillä Austenia paremmaksi on mahdoton pistää. Koska Ylpeys ja ennakkoluulo oli erittäin tuoreessa muistissa, huomasin paremmin myös kirjoitustyylien erilaisuuden. (Joskin James tuntuu jäljittelevän Austenin tyyliä, mutta koska en ole lukenut kirjailijan muita teoksia, en osaa sanoa, eroaako se hänen normaalista tyylistään.) Siinä missä Austenin on joskin temmoltaan rauhallista, soljuvaa ja myös hauskaa, tuntuu Jamesin tyyli tylsemmältä ja tönkömmältä. Austenin jäljitteleminen täydellisesti on tietysti mahdotonta, mutta juuri hänen tuotantoaan lukeneena, tulivat erot selkeästi esiin.

Syystanssiaiset kuitenkin tarjosi minulle sen, mitä halusin, nimittäin paluun Pemberleyhin Elizabethin ja Darcyn luo. Moneen otteeseen huomasin hymyileväni typerästi pariskunnan avio-onnelle, ja koska kirjan jännite lepää murhan varassa, ei kirjailija onneksi ollut nähnyt tarvetta sekoittaa mukaan parisuhdehuolia. Sain siis mitä kaipasinkin, eli suloisia hetkiä Elizabethin ja Darcyn välillä ja oli muutenkin ihanaa nähdä, millaisissa elämänvaiheissa rakkaat hahmot olivat.

Omalla kohdallani Syystanssiaiset kuitenkin kompastui itse murhamysteeriin. Mielestäni se oli nimittäin melko puuduttavaa luettavaa, eikä innostanut oikein millään tasolla. Oikeudenkäynti oli pitkäpiimäistä, enkä jaksanut välittää siitä, kuka murhan takana loppujen lopuksi on. Ideana murha Pemberleyn maisemissa on mielestäni kiinnostava, mutta toteutus jäi tylsäksi.

Kokonaisuudessaan Syystanssiaiset ei siis erityisesti hurmannut. Austenin pariin aion palata vielä monen monta kertaa, mutta nimeonmaan vain Austenin. Austenista on mahdotonta pistää paremmaksi, tai edes yltää samalle tasolle, eikä Syystanssiaiset ei tarjonnut minulle mitään uutta ja ihmeellistä.  

Arvosana: ♣♣ 

Teos: Syystanssiaiset
Alkuperäisteos: Death Comes to Pemberley
Kirjailija: P.D. James
Kääntäjä: Maija Kauhanen
Kustantaja: Otava
Julkaisuvuosi: 2012 (alkuperäisteos 2011)
Sivuja: 348
Luettavaksi: kirjastolaina
  

perjantai 8. tammikuuta 2016

Jane Austen - Ylpeys ja ennakkoluulo

Ylpeys ja ennakkoluulo on herkullinen kuvaus 1700-luvun loppupuolen pikkuporvasiperheestä. Nokkelasanaisen ja vastustamatonta viehätysvoimaa säteilevän Elizabeth Bennetin mukana seuraamme sisarusparven monivaiheisia rakkaustarinoita, sympatisoimme kohtaloonsa alistuneen ja kuivaan ivaan turvautuvan isä Bennetin kanssa ja iloitsemme salaa herra Darcyn, jäykän ja ylpeän gentlemannin, vastahakoisesta rakastumisesta Elizabethiin. Pitkin matkaa saamme nauraa inhimilliselle turhamaisuudelle ja höperyydelle sen huvittavimmissa muodoissa.
Kirjailijan ääni kaikuu yhtä raikkaana ja eloisana kuin teoksen ilmestymisen aikaan 200 vuotta sitten.


Oi iki-ihana Jane Austen! Tammikuun ensimmäisenä päivänä pohdiskelin pitkään, mikä olisi se oikea tapa aloittaa uusi kirjavuosi. Lopulta katseeni hakeutui Austenin pariin ja koska minun on jo pitkään tehnyt mieli lukea Ylpeys ja ennakkoluulo uudelleen, koin tilaisuuden juuri oikeaksi. Niin kuin se olikin. Voisin tehdä tästä perinteen ja aloittaa uuden vuoden Austenin seurassa, sillä hänen kanssaan on vaikea mennä vikaan.

Ylpeys ja ennakkoluulo oli aikoinaan (ennen blogiaikoja ja tilastointia, eli yli kolme vuotta sitten) ensimmäinen lukemani Austen. Pidin siitä jo silloin paljon, mutta toisella kerralla vielä paljon enemmän. Ensimmäisellä kerralla lukeminen oli pitkälti tutustumista uuteen kirjailijaan, ja taisinpa Austenia hänen kuuluisuutensa vuoksi myös hieman pelätä. Kolmen vuoden aikana olen kuitenkin ehtinyt lukea kaikki Austenin romaanit, ja nykyään hän on yksi lempikirjailijoistani. Toinen lukukerta tapahtui siis Austen-rakkauden lämpöisessä valossa, enkä olisi voinut pitää kirjasta enempää.

Ylpeyden ja ennakkoluulon tarinan tietänevät lähes kaikki. Itsekin olin nähnyt kirjaan pohjautuvan elokuvan jo ennen kirjan lukemista ja ensimmäisen lukukerran jälkeen olen katsastanut myös BBC:n minisarjan. Juonikuvioiden tietäminen ei kuitenkaan lukemista haittaa, sillä tarinaan jaksaa uppoutua aina vain uudelleen.  

Rakastan tapaa, jolla Austen kirjoittaa. Rauhallinen, keskusteleva sävy ja tarkat huomiot erilaisista ihmisistä jaksavat aina viihdyttää. Harvoin olen tylsistynyt Austenin seurassa. (Järki ja tunteet taitaa olla poikkeus, mutta senkin haluaisin lukea uudelleen ja nähdä josko Austen-rakkauteni tekisi toisesta lukukerrasta nautittavamman.) Lisäksi, kuten kaikki kirjailijattaren tuotantoon tutustuneet tietävät, Austen osaa myös naurattaa. Hänen koomiset hahmonsa tuntuvat usein olevan kuin suoraan oikeasta elämästä ja lukija saa huokailla yhdessä päähenkilön kanssa heidän typeryydelleen. Mr. Collins on Ylpeyden ja ennakkoluulon (ja yksi Austenin kokonaistuotannon) parhaita hahmoja tässä suhteessa. Hän on kerrassaan sietämätön ja yksinkertaisesti nolo, mutta niin todentuntuinen hahmo.

Toisella lukukerralla rakastuin Elizabethiin päähenkilönä. Hän on huumorintajuinen, eloisa, ihastuttava, eikä anna kenenkään määräillä itseään. Darcylla on melkoinen määrä rahaa, mutta Elizabeth ei anna sen hämätä itseään. (Toki suuret tulot ja iso kartano ovat plussaa, mutta Elizabeth ei anna sen jyrätä Darcyn muita ominaisuuksia.) Kirjan puolivälissä romanssin osalla tapahtuvan käänteen kohdalla minun tekisikin aina mieleni antaa Lizzylle aplodit. Elizabethin ja Darcyn romanssi on kuitenkin ihanaa luettavaa, juuri sellaista, mitä kaipaa masentavan päivän keskelle.

Ylpeys ja ennakkoluulo on nyt yksi ehdottomia lempikirjojani, paitsi Austenin tuotannosta, myös yleisesti. Tulen varmasti palaamaan sen pariin vielä monen monta kertaa. Hurmaava teos, yksinkertaisesti ihana. Voi Austen minkä teit. Taas. 

Arvosana: ♣♣♣♣♣

Teos: Ylpeys ja ennakkoluulo
Alkuperäisteos: Pride and Prejudice
Kirjailija: Jane Austen
Kääntäjä: Sirkka-Liisa Norkko-Turja
Kustantaja: WSOY/BON
Julkaisuvuosi: 2013 (alkuperäisteos 1813, ensimmäinen suomenkielinen laitos 1922, WSOY 1949)
Sivuja: 328
Luettavaksi: omasta hyllystä
Haasteet: Kirjallisen sivistyksen projekti (uudelleen luettu)

torstai 7. tammikuuta 2016

Laura Lindstet - Oneiron

Seitsemän naista, kukin kotoisin eri maasta. Kuolemanjälkeisessä välitilassa, josta ei voi paeta - paitsi sanojen, kertomusten avulla. 

Newyorkilainen performanssitaiteilija Shlomith, moskovalainen pääkirjanpitäjä Polina, brasilialainen sydänsiirtopotilas Rosa Imaculada, marseillelainen hienostorouva Nina, kurkkusyöpää sairastava hollantilainen Wlbgis, mallintöistä haaveileva senegalilainen Maimuna ja itävaltalainen teinityttö Ulrike ovat päätyneet valkoiseen tyhjään tilaan. Aika sellaisena kuin me sen ymmärrämme on lakannut olemasta. Naisten ruumiilliset tarpeet sammuvat vähitellen. Ensin katoaa kyky tuntea kipua ja nautintoa. Pikkuhiljaa koskettaminen ja oman ruumiin aistiminen muuttuvat mahdottomiksi. Mitä on tapahtunut? Mikä on koitunut naisten kohtaloksi? 


Muistan katselleeni Oneironia lokakuussa Helsingin kirjamessuilla, kun kaunis kansi kiinnitti huomioni. Sen jälkeen kirjaa on luettu ja siitä on puhuttu paljon, varmastikin paljolti marraskuun lopun Finlandia-voiton johdosta. Kirja kiinnosti minua myös ideansa puolesta ja toivoinkin sitä joululahjaksi. (En vaivautunut edes katsastamaan kirjaston varausjonoa, sillä Finlandia-voiton jälkeen se on takuulla pitkä kuin nälkävuosi.) Jouluaattona paketista paljastui toivottu kirja, ja heti saatuani V.E Schwabin fantasiasarjan aloituksen luettua, siirryin Oneironin pariin.

En tiennyt kirjasta etukäteen takakantta enempää. Seitsemän naista kuolemanjälkeisessä välitilassa kuulosti kuitenkin niin kiinnostavalta, etten enempää tietoa kaivannutkaan. Näin jälkikäteen ajatellen ei Oneironista oikein voi enempää sanoakaan. Teoksen idean voi kiteyttää tuohon lauseeseen, ja jos alkaa selittää yksityiskohtaisemmin, voi helposti puhua itsensä suohon. Oneiron on teos, jota on vaikea kuvailla, eikä siitä ei oikein ota selvää muuten kuin lukemalla. Jätän siis tarkemmat kuvailut sikseen ja keskityn itse lukukokemukseen. 

Ensimmäinen ajatus Oneironista on hämmentynyt. Kirja on aikamoinen paketti, jossa on sekaisin vähän kaikkea, ja johon ei ole helppoa päästä sisälle. Oneironin alku meninikin minulta pitkälti teoksen sulattelussa. Sain kirjasta paremmin kiinni, kun hyväksyin sen tosiasian, että tulisin varmaankin olemaan reilut 400 sivua enemmän tai vähemmän hämmentynyt. 

Nyt kirjan lukemisesta on vierähtänyt jo reilu viikko, enkä vieläkään oikein tiedä, pidinko lukemastani vai en. Kirjan aiheesta toiseen pomppiva kerronta ja ajoittaiset pitkät, faktapohjaiset monologit olivat välillä vaikeahkoa ja puuduttavaakin seurattavaa. Kirja parani kuitenkin mielestäni loppua kohden ja vasta silloin aloin oikeasti nauttia lukemisesta.

Oneiron on vaikuttava, hämmentävä ja kiinnostava teos. Minun onkin erittäin vaikea antaa kirjalle tähtiä, sillä se tuntuu putoavan vähän asteikon ulkopuolelle ja painivan omassa sarjassaan. Lukemisen arvoinen teos on ehdottomasti kyseessä, mutta itselleni kirja jäi vähän etäiseksi.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: Oneiron
Kirjailija: Laura Lindstet
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 439
Luettavaksi: omasta hyllystä

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

V.E. Schwab - A Darker Shade of Magic

Shades of Magic, #1

Kell is one of the last travellers - magicians with a rare ability to travel between parallel universes connected by one magical city. There's Grey London, without magic and ruled by the mad King George III. Red London - where magic is revered, and where Kell was raised alongside the heir to the empire. White London - where people fight to control the remaining magic and magic fights back. And once there was Black London...

V.E. Schwab tunnetaan myös nimellä Victoria Shcwab. Olen lukenut häneltä aikaisemmin Victoria Schwabin nimellä julkaistun The Archived -trilogian (?) kaksi osaa, sekä V.E. Schwabin nimellä julkaistun romaanin Vicious. Olen pitänyt mielettömästi kaikista häneltä lukemistani teoksista, ja niinpä Schwabin tuorein kirja ja uuden sarjan avausosa, A Darker Shade of Magic oli ehdottomasti lukulistallani. Joululomalla aloitin viimein kirjan lukemisen, eikä Schwab pettänyt vieläkään.

Kell on Antari, toinen maailman kahdesta viimeisestä. Antarit ovat voimakkaita maagikkoja, jotka kykenevät matkustamaan rinnakkaismaailmojen välillä. Maailmat ovat linkittyneet toisiinsa yhden kaupunkin, Lontoon, kautta. Vaikka maailmat eroavat muuten toisistaan täysin, Lontoon kaupunki on kaikissa sama. On Harmaa Lontoo, jossa ei ole taikaa, ja jota hallitsee hullu kuningas George III (meidän tuntemamme Englanti 1700-1800-lukujen taitteessa). On Punainen Lontoo, Kellin koti, jossa ihmiset elävät sopusoinnussa magian kanssa ja tärkeintä on tasapaino. Valkoisessa Lontoossa hallitsijat vaihtuvat tiuhaan ja magiaa pyritään kontrolloimaan kaikin keinoin, mutta se taistelee takaisin. Musta Lontoo on enää puoliksi legenda, kadonnut magian nielaisemana. Kell kuljettaa virallisesti viestejä hallitsijalta toiselle, mutta sivussa hän myös salakuljettaa esineitä maailmasta toiseen. Kun Kellin käsiin päätyy jotain, jonka ei pitäisi edes olla olemassa, on kaikki vaarassa.

Alun perin minua kiehtoi kirjassa (kirjailijan lisäksi) ajatus rinnakkaismaailmoista ja niiden välillä matkustamisesta. Useat Lontoot tuntuvat todella kiinnostavalta ajatukselta, ja arvelin, että A Darker Shade of Magic saattaisi tarjota jotakin sellaista fantasiaa, mitä en ihan joka päivä lue. Osuin onneksi oikeaan, ja kirjan maailma on mielestäni uskomattoman kiehtova. Siinä on makuuni juuri sopivasti taikaa ja historiallisia elementtejä. Se ei tunnu vain toisen fantasiamaailman kopiolta, vaan Schwab liikkuu selvästi omassa sarjassaan. Minä uppouduin rinnakkais-Lontoiden maailmaan täysin, ja jään ehdottomasti kaipaamaan jotain tunnelmaltaan samanlaista fantasiaa tulevaisuudessa.

Kirja vie nopeasti mukanaan, eikä tunnu ollenkaan niin raskaalta aloittaa kuin muut fantasiakirjat. Maailmaan pääsee nopeasti sisälle, vaikka se avautuukin vähitellen. Luin tätä muistaakseni aatonaattona ja jouluaattona, eikä ollut helppoa laskea kirjaa käsistäni. Kiinnyin myös hahmoihin nopeasti ja odotan innolla, mitä heille on tulevaisuudessa luvassa.

A Darker Shade of Magic on vakuuttava sarjan aloitusosa. Se toimii hyvin itsekseenkin, eikä yksinomaan petaa tulevia seikkailuja, mutta lopussa jää kuitenkin kaipaamaan jatkoa. Onneksi jatko-osan, A Gathering of Shadows, pitäisi ilmestyä helmikuun lopulla, sillä en malta odottaa, mitä seuraavaksi on luvassa. Tämän sarjan parissa aion ehdottomasti jatkaa!

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: A Darker Shade of Magic
Kirjailija: V.E. Schwab (Victoria Schwab)
Sarja: Shades of Magic, #1
Kustantaja: Titan Books
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 386
Luettavaksi: omasta hyllystä
 

tiistai 5. tammikuuta 2016

Marissa Meyer - Winter

Winter on neljäs ja viimeinen osa The Lunar Chronicles -sarjassa, joten tämä bloggaus sisältää juonipaljastuksia edellisistä osista.

Princess Winter is admired by the Lunar people for her grace and kindness, and despite the scars that mar her face, her beauty is said to be even more breathtaking than that of her stepmother, Queen Levana.

Winter despises her stepmother, and knows Levana won’t approve of her feelings for her childhood friend—the handsome palace guard, Jacin. But Winter isn’t as weak as Levana believes her to be and she’s been undermining her stepmother’s wishes for years. Together with the cyborg mechanic, Cinder, and her allies, Winter might even have the power to launch a revolution and win a war that’s been raging for far too long.


Marissa Meyerin Winter oli minulle viime vuoden odotetuimpia uutuuksia. 2014 luin The Lunar Chronicles -sarjan kolme ensimmäistä osaa, ja ne tempaisivat minut täysin mukaansa. Sarja tuntui vain paranevan paranemistaan, ja kesällä lukemani esiosa, Fairest, lisäsi innostunutta odotusta. Joulukuun alussa sain kauan odotetun päätösosan viimeinkin käsiini, ja lukaisin sen samantien. 

Winter esittelee jälleen uusia henkilöitä sarjan laajaan hahmokaartiin. Winter on kuningatar Levanan edesmenneen aviomiehen tytär, kuvankaunis ja kansan rakastama. Cinderin ollessa matkalla kohti Lunaa ja hänelle kuuluvaa valtaistuinta, verkko Winterin ympärillä kiristyy. Levana alkaa saada tarpeekseen tytärpuolestaan, ja Winter on vaarassa. Samaan aikaan Cinder ystävineen nousee kapinaan, eikä uhrauksilta vältytä. Panokset ovat korkeammalla kuin koskaan.

Winter on loistava päätösosa. Se koukuttaa, viihdyttää ja solmii kaikki juonikuviot yhteen hienosti. The Lunar Chronicles, joka on mielestäni ehdottomasti yksi parhaimpia nuortensarjoja juuri nyt, saa ansaitsemansa päätöksen. 

Sarjan kiehtovimpia elementtejä on aina mielestäni ollut sen idea. Ajatus scifistä yhdistettynä perinteisten satujen uudelleen kerrontaan saattaa tuntua villiltä ja sekopäiseltä, mitä se ehkä onkin. Konsepti kuitenkin toimii uskomattoman hienosti ja varmistaa sen, että The Lunar Chronicles on ainoa laatuaan. Meyer osaa ammentaa saduista juuri sopivasti, lukija tajuaa mistä on kyse ja saa huokailla hauskoille modernisoinneille, mutta kirjat eivät (ehkä ensimmäistä lukuun ottamatta) muodostu ennalta-arvattaviksi. Meyerin ote ei lipsu viimeisessäkään osassa, joka on Lumikin uudelleen kerronta. 

Kirjaan tarttuessani olin unohtanut, kuinka valloittavan ja ihanan hahmokaartin Meyer onkaan luonut. Oli ihanaa palata tuttujen ja rakkaiden hahmojen luokse, mutta myös Winter ja Jacin uusina tuttavuuksina voittivat minut täydellisesti puolelleen. Winterin lukeminen olikin melkoista tunteiden vuoristorataa, sillä kun rakkaita hahmoja on paljon, saa koko ajan olla sydän syrjällään jonkun puolesta. 

Romanssi ei ole koskaan ollut sarjassa se pääjuoni, mistä olen pitänyt kovasti. Sivujuonena se on kuitenkin aina ollut olemassa, ja viimeisessä osassa romanssin osuus on ehkäpä suurempi kuin aiemmissa, kun kirjoissa esiteltyjen neljän pariskunnan kohtalo ratkaistaan. Itse rakastin jokaista hetkeä hahmojen parissa, ja kirjan ollessa melkoinen järkäle, mahtuu päätösosaan paljon muutakin. 

Winter vei minut täydellisesti mukanaan. Kirja on hurjan paksu (800+ sivua) ja sivut ovat todella ohuet, virsikirjan sivuja muistuttavat. Lukaisin kirjan silti muutamassa päivässä, sillä en vain kyennyt lopettamaan lukemista. Se vei hyppytunteja ja aikaa, joka olisi pitänyt käyttää kokeisiin lukemiseen. En kadu. Pitkä päätösosa on aina unelma, sillä silloin saa nauttia täysillä viimeisistä hetkistä hahmojen kanssa, eikä paukuissa yleensä ole säästelty.  Winterissä on kuitenkin mielestäni keskiosassa vähän tiivistämisen varaa. Keskiosa  tuntuu olevan vain taistelua vastoinkäymisestä toiseen, kun jokainen hahmo vuorollaan on Levanan vankina (tai siltä tuntuu). Tylsistynyt en ollut koskaan, mutta mielestäni jotain olisi voinut tiivistää. 

Kokonaisuutena Winter oli kuitenkin huikea päätösosa, ja tätä upeaa sarjaa tulee ikävä. 

Arvosana: ♣♣♣♣½

Teos: Winter
Kirjailija: Marissa Meyer
Sarja: The Lunar Chronicles, #4
Kustantaja: Feiwel and Friends
Julkaisuvuosi: 2015
Sivuja: 824
Luettavaksi: omasta hyllystä

maanantai 4. tammikuuta 2016

Patrick Ness - More Than This

Seth drowns, desperate and alone. But then he wakes. Naked, thirsty, starving. But alive. And where is he? The street seems familiar, but everything is abandoned, overgrown, covered in dust. He remembers dying, his skull bashed against the rocks. Has he woken up in his own personal hell? Is there more to this life, or perhaps this afterlife? 

Patrick Ness on yksi nykyisistä lempikirjailijoistani. Hänen Chaos Walking -trilogiansa lumosi, A Monster Calls -teoksensa vakuutti ja kosketti, ja hänen alkusyksystä ilmestynyt uutuusteoksensa, The Rest of Us Just Live Here, nauratti ja koukutti. More Than This valikoitui luettavakseni marraskuussa heti The Rest of Us Just Live Here -teoksen jälkeen, kun kaipasin lisää samaiselta kirjailijalta, ja kyseinen kirja odotteli omassa hyllyssä lukemista. 

Seth, kirjan päähenkilö, hukkuu aivan ensimmäisillä sivuilla, kun talven hyinen meri ottaa omansa. Hukkumisensa jälkeen Seth kuitenkin herää, tutusta, mutta autioituneesta paikasta. Missä hän on? Onko kyseessä kuolemanjälkeinen elämä? More Than This seuraa Sethiä arvoituksen ytimeen. 

Ness osaa yllättää ja vetää maton lukijan jalkojen alta, se on varma. More Than This on koukuttava ja yllättävä ja jättää jälkeensä hämmentyneen tunteen. Mitä ihmettä sitä oikein tuli juuri lukeneeksi? Minulle kirjasta jäi ristiriitaiset fiilikset, sillä vaikka nautin teoksen lukemisesta kovasti, ei se kuitenkaan täysin lumonnut minua. 

More Than This on kirja, josta ei voi montaakaan asiaa paljastaa. Kirjan lumovoima on hitaasti auki kiertyvässä mysteerissä ja vauhdikkaassa juonessa, joka iskee nyrkillä naamaan silloin kun sitä vähiten odottaa. Loppujen lopuksi kirja lähtee hyvinkin erilaiseen suuntaan, mitä alussa voisi kuvitella. Itse en tästä noin puolessa välissä tapahtuvasta käänteestä niin paljon perustanut, tai mielestäni ratkaisu ei ollut niin hirveän ihmeellinen. Lopulliset fiilikset kirjasta olivat kuitenkin positiiviset.

Kirjan lukemisessa ei muistaakseni montaakaan päivää vierähtänyt, sillä se imaisi vahvasti mukaansa. Muistan lukeneeni sitä välitunnilla, oppitunnilla (köh) ja vähän kaikkialla. More Than This toimi kohdallani hyvin, se yllätti, koukutti ja hämmästytti. Se jokin jäi kuitenkin puuttumaan, enkä esimerkiksi Sethiä lukuun ottamatta kiintynyt hahmoihin kovinkaan paljon. Ehdottomasti lukemisen arvoinen teos, mutta ei suosikkini Nessin tuotannosta.

Arvosana: ♣♣♣

Teos: More Than This
Kirjailija: Patrick Ness
Kustantaja: Candlewick Press
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 472
Luettavaksi: omasta hyllystä 
Kuva: Siskoni Maija (Jään kunnes tuuli kääntyy)

lauantai 2. tammikuuta 2016

Vuosi 2015

2015 oli varmaankin elämäni tapahtumarikkain vuosi. Tanssin vanhat, suoritin soittotutkinnon, täytin 18, sain ajokortin, olin töissä, suoritin onnistuneesti elämäni ensimmäiset ylioppilaskirjoitukset, olin ensimmäistä kertaa kirjamessuilla ja kävin Venetsiassa. Tutustuin ihan mielettömän ihaniin uusiin ihmisiin ja paremmin jo ennestään tuntemiini. Vuoteen mahtui paljon vatsa vääränä nauramista, itkemistä kirjojen ja tv-sarjojen parissa, itkemistä ahdistuksesta ja itkemistä onnesta. Onnistuin ja epäonnistuin. Vuosi oli yksi elämäni raskaimmista, mutta parhaista. Koulu oli yleisesti ottaen ahdistusta ja väsymystä, mutta ihmiset ympärilläni upeita. Tästä on hyvä jatkaa.

Lukemisen ja blogin kannalta vuosi oli haastava. Tv-sarjat verottivat paljon lukuaikaa (etenkin Supernatural...) ja kärsin muutenkin jonkinasteisesta lukujumista pitkään. Numeroissa hävisin siis reilusti parille viime vuodelle, mutta tulin kuitenkin lukeneeksi aikamoisen määrän. Seuraavaksi vuorossa vähän tilastoja ja vuoden parhaat lukukokemukset. (En ole jaksanut vääntää mitään hienoja diagrammeja, mutta eiköhän tästä selvitä.)

2015 luin...

-112 kirjaa eli 40 240 sivua. (vrt. 2014 187 kirjaa / 86 846 sivua)
-Eniten kirjoja luin kesäkuussa (15) ja vähiten marras- ja joulukuussa (5 kummassakin)
-Lukemistani 54 oli englanniksi (En tajunnut määrän suuruutta kuin vasta äsken, hui!)
-13 kotimaista (Tässä pitää petrata!)
-45 käännöskirjaa
-20 oli uudelleen luettuja.
-Ostin 81 kirjaa. (Laskin äsken ja olen panikoinut kymmenen minuuttia. Hups.)
-Sain lahjaksi 15 kirjaa.

Kaikki vuonna 2015 lukemani kirjat voi katsastaa täällä. Teen myös kuukausittaiset koosteet, jotka löytyvät tunnisteella "kuukauden kooste".

2015 lukuhaasteet

-Määrällinen tavoite Goodreadsissa: 160  100 kirjaa (kiireiden vuoksi päädyin laskemaan numeroa sataan).
-Kirjallisen sivistyksen projektista venäläiset klassikot ja Väinö Linnan tunnetuimmat teokset.
-50 kohdan lukuhaaste.


Näistä suoriudin vaihtelevasti. 100 kirjaa luin, samoin kuin Väinö Linnaa. Venäläiset klassikot ovat edelleen koskemattomina ja Goodreadsin 50 kohdan haasteessa lopullinen saldo oli 37/50. Loppuvuodesta enemmän tai vähemmän luovutin vähänkään vakavamman haastelukemisen, joten en jaksa näitäkään murehtia.  


Parhaat kirjat 2015

Yritin tiivistää tämän top-viiteen, mutta en millään onnistunut. Tilanne on kuitenkin huomattavasti parempi kuin viime vuonna (jolloin en osannut millään valita mitään...), joten hyväksyn top-kuuden.

6. Rainbow Rowell: Carry On

Kirja, jonka lukemisesta yksinkertaisesti nautin suunnattomasti. Simon ja Baz. <3

5. Jane Austen: Neito vanhassa linnassa

Austen on aina ihastuttava, mutta Neito vanhassa linnassa nauratti ja viihdytti aivan erityisesti. Yksi suosikki-Austeneistani.

4. Emily St. John Mandel: Station Eleven

Lumoava teos. Kauniisti kirjoitettu, suorastaan vangitseva.

3. Becky Albertalli: Simon vs. the Homo Sapiens Agenda

Olen lukenut kirjan tämän vuoden aikana kaksi kertaa kannesta kanteen, ja lempikohtiani vielä useampaan kertaan. Suloinen ja hauska teos, jota luen aina, jos olen surullisella päällä.

2. Melina Marchetta: Lumatere Chronicles

Luin trilogian avausosan vuoden 2014 loppupuolella, mutta toden teolla lumouduin sarjasta vasta helmikuussa. Nämäkin kirjat olen lukenut jo useampaan kertaan, enkä tunnu kyllästyvän. Eeppisestä fantasiasta ja nuortenkirjallisuudesta pitävälle aivan ykkösvalinta, kaunis, koukuttava ja sydäntä raastava trilogia.

1. Väinö Linna: Täällä Pohjantähden alla -trilogia
 
Uskomaton teos, joka herätti tunteita laidasta laitaan. Vaikka luin kirjan kesäkuussa, huomaan yhä edelleen palaavani ajatuksissani Koskelaan. Myös Tuntematon sotilas kosketti, mutta Täällä Pohjantähden alla nousi lempikirjojeni joukkoon.

Siinä olisi 2015 paketissa. Hieno ja haastava vuosi, ja odotan innolla, millaisia kirjaseikkailuja 2016 tuo tullessaan. Alkaneelle vuodelle minulla ei ole mitään sen suurempia suunnitelmia, mutta Goodreadsissa asetin tavoitteekseni lukea 60 kirjaa. (Kevät tulee olemaan yhtä sekoilua kirjoitusten ja pääsykokeiden keskellä, eikä nykyinen lukuvauhtini päätä huimaa.) Sitäkään en kuitenkaan aio ottaa turhan vakavasti. Muita haasteita en suunnittele toteuttavani, joskin oman hyllyn lukemattomien pino alkaa olla jo sen verran suuri, että sitä yritän pienentää.

Lopuksi vielä kuva aivan täydestä kirjahyllystäni (joka on jälleen kriittisessä tilassa). Tästäkin kuvasta kuuluu kiitos siskolleni Maijalle (ja Maijan hienon kamerakalustolle).



Onnellista alkanutta vuotta 2016 kaikille! Mikä oli paras vuonna 2015 lukemasi kirja?

perjantai 1. tammikuuta 2016

Joulukuun kooste

2015 on paketissa! Koko vuoden koosteen pitäisi ilmestyä lähipäivinä, mutta sitä ennen on vuoden viimeisen kuukausikoosteen vuoro.

Joulukuu oli ja meni nopeasti. Kuukauteen mahtui paljon koulujuttuja, kavereita, nauramista ja tulevaisuusahdistusta. Tv-sarjoja, kirjaostoksia ja melko vähän luettuja kirjoja. Odotettu loma alkoi viimein ja se on koostunut etupäässä syömisestä, nukkumisesta ja Netflixin tuijottamisesta. Noin viikon päästä odottaa paluu kouluun ja viimeinen jaksoni lukiossa alkaa, kääk!

Joulukuun luetut:

Marissa Meyer: Winter (The Lunar Chronicles, #4)
Colleen Hoover: Slammed (Slammed, #1)
V.E Schwab: A Darker Shade of Magic (A Darker Shade of Magic, #1) 
Laura Lindstet: Oneiron
Rick Riordan: Percy Jackson and the Greek Heroes (bloggaus tulossa)

Yhteensä: 5 kirjaa / 2485

Olen kirja-arvosteluissa tyylikkäästi kuukauden jäljessä. Eivätköhän nuokin bloggaukset joskus ilmesty, kunhan saan ensin vuodenvaihteen koosteet ynnä muut tehtyä. Viisi kirjaa tuntuu määrällisesti olevan nykyään melkeinpä vakio.

Laadullisesti joulukuu oli hieno kuukausi. Marissa Meyerin Winter oli mahtava päätösosa kerta kaikkiaan hienolle The Lunar Chronicles -sarjalle. Tätä suosittelen lämpimästi! Slammed oli tuttuun Colleen Hooverin tyyliin koukuttavaa ja nopeaa luettavaa. V.E Schwabin A Darker Shade of Magic aloittaa samannimisen sarjan, jonka parissa aion ehdottomasti jatkaa. Lumoava fantasiamaailma. Laura Lindstetin Oneironissa on edelleen sulattelemista, ja aivan täysin en syksyn Finlandia-voittajasta lumoutunut. Lukemisen arvoinen teos kuitenkin ehdottomasti kyseessä! Vuoden viimeinen kirja oli Rick Riordanin Percy Jackson and the Greek Gods, joka nauratti ja viihdytti tuttuun Riordanin tyyliin.

Sellainen joulukuu ja vuosi on paketissa. Loppuun vielä kuva joulun kirjaisisista lahjoistani.


Onnellista uutta vuotta 2016!