maanantai 8. helmikuuta 2016

Johanna Sinisalo - Auringon ydin

On vuosi 2013 Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa. Historiallisista virheistä on otettu oppia. Yhteiskuntarauha ja kansanterveys ovat arvoista tärkeimmät. 
Terveysviraston valvova silmä ulottuu kaikkialle. Käytännössä kaikki mielihyvää tai riippuvuutta tuottava on kiellettyä: huumausaineet, alkoholi, nikotiini ja kofeiini. Sallittuja poikkeuksiakin on.
Suomen Eusistokraattisessa Tasavallassa on erään tärkeän mielihyvähyödykkeen jakelu haluttu tehdä vaivattomaksi. Siksi valtiollinen tiede on jalostanut ihmisestä uuden alalajin: alttiin, nöyrän ja itseään tyrkyttävän. Ennen heitä kutsuttiin naisiksi.
Vanna on jotakin aivan muuta kuin miltä näyttää.
Jare on koukussa riskinoton adrenaliiniin.
He yhdistävät voimansa saadakseen pääsylipun jonnekin pois.
He sotkeutuvat äärimmäisen vaarallisena tunnetun nautintoaineen välitykseen. He diilaavat chiliä.
Kun Vanna koettaa epätoivoisesti selvittää, mitä hänen kadonneelle sisarelleen tapahtui, Jare törmää outoon uskontokulttiin, jonka käsissä on Auringon Ydin.
Onko tällä epäinhimillisen tulisella chililajikkeella vaikutuksia, jotka on syystäkin kielletty?

Olen reilu vuosi sitten lukenut Johanna Sinisalolta hänen esikoisromaaninsa ja Finlandia-voittajan, Ennen päivänlaskua ei voi. Se ei täysin lumonnut minua, mutta kirjailija jäi silti kiinnostamaan. Auringon ydintä ovat monet kehuneet ja syksyisillä Helsingin kirjamessuilla nappasin Teoksen pisteeltä alennuksessa olleen kovakantisen mukaani. Onneksi nappasinkin, sillä Auringon ydin on kerrassaan hieno.

Auringon ydin sijoittuu vuoteen 2016, ja Sinisalon luoma vaihtoehtoinen historiankulku on muokannut maailman hyvin erilaiseksi kuin se, missä me elämme. Suomi on demokratian sijaan eusistokratinen tasavalta, jossa valtion tärkein tehtävä on edistää kansalaisten hyvinvointia ja terveyttä. Tämä on johtanut kaikkien mielihyvää tuottavien aineiden kieltämiseen. Listalla ovat alkoholin ja nikotiinin lisäksi myös kofeiini ja chilin kapsaisiini. Chiliä diilataankin samaan tapaan kuin vahvimpia huumeita. 

Teos on myös kammottava dystopia, jossa naissukupuoli on muokattu miellyttämään miehiä. Naiset ovat jakautuneet kahtia eloisiin ja morlokkeihin, joista ensimmäisille miesten miellyttäminen ja perheen perustaminen ovat elämän keskipiste ja jälkimmäiset ovat yhteiskunnan hyljeksimiä. Luokittelu ja naisen asema täysin miehen holhouksen alaisena karmivat toden teolla, ja Sinisalo onnistuu tavoitteessaan luoda hyytävä tulevaisuusvisio.

Aivan kuten esikoisromaanissaan, Sinisalo on liittänyt teokseensa tavallisen kerronnan lomaan fiktiivisiä artikkeleita, lakipykäliä ja tieteellisiä selvityksiä. Lukija imaistaan keskelle Sinisalon luomaa maailmaa, ja päähenkilön menneisyyden lisäksi lukijalle selviää hiljalleen millaisessa maailmassa teoksessa eletään. Sinisalo osaa todella koukuttaa lukijan, ja lukiessaan haluaa koko ajan tietää lisää.

Auringon ydin seuraa Vannan/Veran tarinaa. Vannan menneisyys rakentuu palanen kerrallaan ja lukija tempautuu nopeasti keskelle hänen vaiheitaan.Vanna tasapainoilee monella eri tapaa yhteiskunnan asettamien sääntöjen rajoilla ja hänen silmiensä kautta Auringon ydin vie mukanaan. Kirjan henkilöt ovat muutenkin todella kiinnostavia.

Auringon ydin luo kammottavan tulevaisuusvision, jossa yhteiskunta kontrolloi kaikkea ja ihmiset, etenkin naiset, on jaoteltu tiukkoihin lokeroihin. Chilin diilaus tuo kiehtovan elementin kaiken keskelle. Kaiken taustalla on kuitenkin surullinen kertomus sisaruudesta. 

Auringon ydin on vakuuttava teos. Se on koukuttava, kiehtova ja juuri sopivan karmiva. Dystopia-genreen mieltyneille suosittelen todella paljon, mutta niin muillekin. Sinisalo kirjailijana kiinnostaa minua nyt toden teolla.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Auringon ydin
Kirjailija: Johanna Sinisalo
Kustantaja: Teos
Julkaisuvuosi: 2013
Sivuja: 336 (kovakantinen)
Luettavaksi: omasta hyllystä

4 kommenttia:

  1. Samaa mieltä. Mahtava teos, josta on ihmeen vähän ollut puhetta missään. Onneksi blogit korjaa tilannetta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogit onneksi tuovat usein näkyvyyttä kirjoille, joista on muussa mediassa vähän puhetta. Auringon ydin on kyllä huippu!

      Poista
  2. Sinisalo on kyllä mainio kirjailija, pidän kovin. Tämän Auringon ytimen kanssa minulla oli ihan tyhmä ongelma eli alkusivuilla olevan muistaakseni "läts"-äänen vuoksi minua ärsytti koko kirjan ajan. :D Näin se vaan oudot asiat vaikuttaa. Mutta suosittelen myös muita Sinisalo teoksia lämpimästi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On se hassua, miten joku pikkuinen asia voi todellakin jäädä vaivaamaan :D Sinisalon muuhun tuotantoon aion ehdottomasti tutustua!

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)