tiistai 26. huhtikuuta 2016

Blogisynttärit

On taas se aika vuodesta! 26.4. on Kirjaneidon tornihuoneen syntymäpäivä, ja tänä vuonna blogi täyttää jo kolme vuotta. Huhhuh. Aika katsoa taas ajassa taaksepäin ja muistella, mitä kolmen vuoden aikana on ehtinyt tapahtua. (Aikaisemmat synttäripostaukset täällä ja täällä jos kiinnostaa.)

Kun perustin blogini huhtikuussa 2013 olin yhdeksännellä luokalla ja menossa syksyllä lukioon. Nyt lukio on ohi, ja samainen bloggaaja pänttää yliopiston pääsykokeisiin. Blogitaipaleen aikana on muuttunut paljon sekä blogi että bloggaaja: ulkoasu on kokenut muutoksia (joskin yleisilme on aina ollut tyyliltään sama) ja pelkistä kirja-arvioista on siirrytty myös muunlaisiin postauksiin. Omassa elämässä ovat vaihtuneet kaverit ja koulut ja monta muuta asiaa. Näkyvin muutos on ehkä omassa huoneessani, kirjahyllyn koko on nimittäin varmaankin kolminkertaistunut.

Blogin puolella on ollut aktiivisempia ja epäaktiivisempia kausia, mutta rakkaus lukemiseen ei ole kadonnut mihinkään. Blogin perustaminen on ollut elämäni parhaimpia päätöksiä, ja olen erittäin ylpeä ja kiitollinen ajatellessani sitä pientä Kirjaneitoa, joka lopulta uskalsi perustaa oman kirjabloginsa. Blogitaipaleen suurimpia hetkiä ovat olleet mm. seuraavat: minua on siteerattu kirjan takakannessa ja Emmi Itäranta tunnisti minut (lapun perusteella toki) Helsingin kirjamessuilla. Bloggauksen ylivoimaisesti paras puoli on kuitenkin ollut jakaa lukukokemuksia muiden kanssa, ja olen myös saanut aivan ihania ystäviä tämän harrastuksen ansioista.

Perinteisesti (eikös kolmen vuoden jälkeen voi jo sellaisista puhua) olen synttäreiden aikaan kertonut blogin luetuimmat postaukset ja pari tilastofaktaa.

Luetuimmat tekstit: 

John Green - Looking for Alaska
James Dashner - The Maze Runner (The Maze Runner, #1)
Oscar Wilde: Dorian Grayn muotokuva
Veronica Roth: Allegiant (Divergent, #3)
Jay Asher: Kolmetoista syytä 

Eniten kommentteja taitaa olla viimekesäisessä bloggauksessani Englanniksi lukemisesta. Lukijamäärissä ollaan yhdestä (siskoni) siirrytty ensimmäisen vuoden 58 kautta nyt määrään 173.

Kulunut vuosi on ollut kokonaisuutena blogin epäaktiivisin, olen kärsinyt monesta luku- ja bloggausjumista ja ylioppilaskirjoitusstressin aiheuttamasta aikapulasta. Kesällä pitäisi onneksi töiden ohella olla lukuaikaa vaikka millä mitalla. Sitä odotellessa!  

Lopuksi iso kiitos kaikille lukijoille, vanhoille ja uusille! ♥ Ilman teitä blogi olisi varmaankin kuihtunut alkutekijöihinsä. Kommenttinne ovat usein pelastaneet väsyneen bloggaajan päivän, olenpa joskus ollut melkein tippa linssissä kauniista sanoistanne. Toivottavasti Kirjaneidon tornihuone kokee vielä monta syntymäpäivää!

sunnuntai 24. huhtikuuta 2016

Cassandra Clare - Lady Midnight

The Dark Artifices, #1

It’s been five years since the events of City of Heavenly Fire that brought the Shadowhunters to the brink of oblivion. Emma Carstairs is no longer a child in mourning, but a young woman bent on discovering what killed her parents and avenging her losses.

Together with her parabatai Julian Blackthorn, Emma must learn to trust her head and her heart as she investigates a demonic plot that stretches across Los Angeles, from the Sunset Strip to the enchanted sea that pounds the beaches of Santa Monica. If only her heart didn’t lead her in treacherous directions…

Making things even more complicated, Julian’s brother Mark—who was captured by the faeries five years ago—has been returned as a bargaining chip. The faeries are desperate to find out who is murdering their kind—and they need the Shadowhunters’ help to do it. But time works differently in faerie, so Mark has barely aged and doesn’t recognize his family. Can he ever truly return to them? Will the faeries really allow it?

Glitz, glamours, and Shadowhunters abound in this heartrending opening to Cassandra Clare’s Dark Artifices series.


Monet varmasti tuntevat Cassandra Claren hänen varjonmetsästäjistä kertovista kirjoistaan, joista on suomennettu kuusiosainen The Mortal Instruments (Varjojen kaupungit). Sen lisäksi on ilmestynyt 1800-luvun Lontooseen sijoittuva The Infernal Devices -trilogia, kaksi novellikokoelmaa (The Bane Chronicles ja Tales from the Shadowhunter Academy). Lady Midnight aloittaa jälleen uuden samaan universumiin sijoittuvan sarjan, The Dark Artifices -trilogian. Trilogia sijoittuu viisi vuotta City of Heavenly Firen (suom. Taivaallisen tulen kaupunki, Varjojen kaupunkien päätösosa) jälkeiseen aikaan, joten vaikka trilogiassa on eri päähenkilöt ja juoni, suosittelen lukemista vasta sen jälkeen. Myös The Infernal Devices -trilogiaan kannattaa tutustua, näin kirjasta saa enemmän irti ja välttyy juonipaljastuksilta. Myös tämä bloggaus saattaa sisältää spoilereita Claren muusta tuotannosta.
 
On kulunut viisi vuotta siitä, kun Clary ja Jace ystävineen kukistivat Sebastian Morgensternin ja pelastivat maailman. Varjonmetsästät ovat toipuneet sodasta hitaasti ja Sebastianin kanssa yhteistyötä tehneet keijut on jätetty rauhansopimuksessa ulkopuolisiksi. 

Emma Carstairsille raskainta ei kuitenkaan ole vain sodan varjo, vaan hänen vanhempiensa kuolema. Vaikka murhat on laitettu Sebastian Morgensternin syyksi, Emmalla on syitä uskoa toisin. Kun Los Angelesin kadulle alkaa ilmestyä ruumiita joiden ihoa koristavat samanlaiset merkinnät kuin Emman edesmenneillä vanhemmilla, tytöllä on käsissään ensimmäiset johtolangat. 

Samaan aikaan tilanne Los Angelesin instituutissa kiristyy erään yllättävän paluun myötä, ja Emma huomaa tuntevansa parabataitaan Juliania kohtaan jotain muutakin kuin ystävyyttä. Parabataihinsa rakastuminen on kuitenkin lailla kielletty ja kuten varjonmetsästäjien sanonta kuuluu: "Laki on kova, mutta se on laki."

Tätä menoa tulen lukemaan Cassandra Claren varjonmetsästäjäkirjoja vielä eläkepäivilläni. The Dark Artifices -trilogian lisäksi tuloillaan on on nimittäin ainakin vielä The Last Hours -trilogia ja ja yksi nimeämätön, eikä virallisesti vahvistettu trilogia. Mutta mikäs tässä, Claren kirjat ovat niin viihdyttäviä, että luen niitä mielelläni yhden vuodessa. Erityisen tasokkaasta korkeakirjallisuudesta ei tietenkään voi puhua, mutta Claren teokset ovat omassa genressään erinomaisia. Ne ovat juuri sopivassa suhteessa jännittäviä, viihdyttäviä ja sisältävät juuri oikean määrän draamaa, tuskaa, synkkyyttä ja huumoria. 

Lady Midnight on mielestäni Claren toistaiseksi vahvin sarjan avaus. Alku hieman takkuili, mutta kun henkilöistä sai otteen teos parani tasaisesti loppua kohti. Kirja on mukavan selkeästi oma kokonaisuutensa, eikä juoni jäänyt liian kesken. Clare osaa kuitenkin lopettaa kirjansa kutkuttavan jännittävästi, eikä seuraava osa voi ilmestyä liian pian. Lady Midnightin perusteella se tulee olemaan erittäin kiinnostava ja synkkä. Maltan tuskin odottaa. 

Lady Midnight olikin melkoinen tunteiden vuoristorata. En muista, että Claren muut sarjat olisivat saaneet minut symppaamaan hahmoja yhtä vahvasti alusta alkaen. Lady Midnightin hahmokaarti kuitenkin lumosi, ja koska sydämeni on melkoisen vereslihalla jo ensimmäisen osan jälkeen en uskalla ajatella, mikä tilanne on toisen osan jälkeen. 

Hahmoista omaksi suosikeikseni nousivat Julian ja hänen veljensä Mark. Julian poikkeaa hieman Claren muista miespäähenkilöistä: hän ei ole yhtä (jopa ilkeän) sarkastinen kuin esimerkiksi Jace tai Will, vaan kiltimpi. Julian on hyvin pitkälle kasvattanut omat pikkusisaruksensa menetettyään isänsä sodassa. Hänen on täytynyt ottaa vastuuta hyvin aikaisin, eikä hän ole saanut olla kunnolla lapsi tai nuori. Julian on tottunut salaamaan pienet ja suuremmatkin huolensa ja ajattelee usein ensin muita. Julian on mielestäni toistaiseksi uskottavin Claren sankareista ja pidin hänestä hyvin paljon. Mark taas valloitti hauskuudellaan ja erikoisuudellaan. 

Huomattavaa Claren muihin sarjoihin verrattuna on myös sankaritar, joka on alusta alkaen itsekin varjonmetsästäjä. Lady Midnight ei sisälläkään yhtä perinpohjaista esittelyä maailmasta, eikä sankarittaren vaikeuksia sen hyväksymisessä tai taistelemaan opettelemisessa jouduta seuraamaan. Virkistävää! Omaa sydäntäni lämmittivät myös maininnat siitä, mitä Varjojen kaupungit -sarjan hahmoille kuuluu, ja piipahtavatpa muutamat heistä nopeasti myös tämän kirjan sivuilla. Huumorikin on kirjassa taattua Claren laatua ja naurahdin moneen otteeseen ääneen keräten muutaman kummauksuvan katseen pikkusiskoltani.

Sarjan toinen osa, Lord of Shadows, ilmestyy nykyisten tietojen mukaan vuoden kuluttua, enkä malttaisi odottaa. Lady Midnight oli juuri sitä, mitä toivoinkin: vahva ja kiinnostava sarjan avaus, joka vei mukanaan ja herätti tunteita laidasta laitaaan.  

Arvosana: ♣♣♣♣½ 

Teos: Lady Midnight
Kirjailija: Cassandra Clare
Sarja: The Dark Artifices, #1
Kustantaja: Simon & Schuster
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 673
Luettavaksi: omasta hyllystä 
 

perjantai 15. huhtikuuta 2016

Hanna Kauppinen - Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut

Mila etsii täydellistä kirjaa. Hän asuu antikvariaateissa, kantaa omaisuuttaan olkalaukussaan ja hengittää kirjapölyä.

Kun kaupunkiin avataan uusi kirjakauppa, Mila löytää läheisyyttä ja ymmärrystä tarinoiden lisäksi myös ihmisistä. Herra H:n omalaatuinen kauppa vetää Milaa puoleensa magneetin lailla, samoin tähtisilmäinen Toni.

Sekä Milan että kirjakaupan tulevaisuus joutuu vaakalaudalle, kun kaupungin rauhaa astelee uhkaamaan herra Kunnas. Hän kun löytää vaarallisia ajatuksia ja noituutta juuri sieltä, mistä haluaa niitä etsiä.

Fantastinen kertomus rakkaudesta kirjoihin ja ihmisiin.


Tämä bloggaus tulee niin myöhässä, että en tiedä pitäisikö itkeä vai nauraa. Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut kuului helmikuun luettuihin, joten lukemisesta on vierähtänyt jo melkein kaksi kuukautta. Bloggaus sen sijaan on ollut jonkilaisessa luonnosvaiheessa jo pidempään, joten pelkästään hatarien muistikuvien pohjalta ei sentään tarvitse kirjoittaa.

Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut kuului kohdallani vuoden odotetuimpiin uutuuksiin. Tunnen kirjailijan, mutta takakannen perusteella olisin varmaankin tarttunut kirjaan muutenkin. Pyrin kirjoittamaan Kauppisen esikoisesta aivan kuten mistä tahansa muusta kirjasta, mutta toki kirjailijan tunteminen on jollain tasolla vaikuttanut lukukokemukseeni. 

Aiheensa puolesta Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on kuin minulle tehty. Se on kirja kirjoista ja tarinoista, mikä on varma tapa hurmata innokas lukija. Kukapa meistä ei haluaisi viettää päiviään vaeltelemalla kirjakaupoissa etsimässä sitä täydellistä kirjaa? Itse tunsin useaan otteeseen löytäväni itseni kirjan sivuilta, ja juuri huomiot lukemisesta, kirjoista ja itse lukijoista tekivät lukukokemuksesta niin nautittavan.

Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on kuitenkin teos, jota on vaikea luokitella. Siinä on ripaus fantasiaa tai maagista realismia ja hiven nuortenkirjallisuutta, mutta suoraan sitä ei voi laittaa mihinkään kategoriaan. Kirjaa sävyttää salaperäinen tunnelma ja paljon asioita jää myös auki. Yliluonnolliset elementit jäävät ihanan mystisiksi ja itse nautin juuri kirjan tunnelmasta kovasti. Se lumosi ja vei mukanaan.  

Teos vie lukijansa keskelle jouluista tunnelmaa ja vanhojen kirjojen tuoksua. Se onkin oikea hyvänmielenkirja, jota lukiessani muistan hymyilleeni ja naurahtaneeni useaan otteeseen. Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on teos, jonka haluaa lukea harmaana sadepäivänä kun kaipaa kipeästi muita maailmoja. Vaikka välillä on synkempiäkin hetkiä, tuntee lukiessa olonsa kotoisaksi. 

Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut on ihastuttava yhdistelmä huumoria, salaperäistä tunnelmaa ja rakkautta kirjoihin. Se on teos jokaiselle kirjojen ystävälle, ja itse tulen varmasti palaamaan kirjan pariin uudelleenkin.

Arvosana: ♣♣♣♣

Teos: Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut
Kirjailija: Hanna Kauppinen
Kustantaja: Myllylahti
Julkaisuvuosi: 2016
Sivuja: 198
Luettavaksi: omasta hyllystä

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Maaliskuun kooste ja kuulumisia

Olen hengissä. En ole lukenut romaanin romaania kuukauteen ja maaliskuu oli yhtä vuoristorataa, mutta elossa ollaan. Blogi oli maaliskuun ajan jos ei nyt ennätyksellisen hiljainen, niin ainakin melko lähellä. En ole lukenut yhtäkään kirjaa, oikeastaan muitakaan blogeja ja eristäytynyt vain omiin oloihini potemaan yo-kirjoitusten aiheuttamaa kärsimystä. Nyt mokoma kidutus on kuitenkin ohi ja voin taas hengähtää. Blogikin voi herätä kevättalviuniltaan.

Suoraan sanottuna maaliskuu on ollut minulle raskain kuukausi pitkään aikaan. Helmikuun iloisen penkkarihumun jälkeen oli vain luettava (tai välteltävä lukemista) ja viimeiset kolme viikkoa ovat olleet kirjoituksia ja niiden välipäiviä. Lukuloma sujui vielä kohdallani kohtalaisen tuskattomasti, mutta kirjoitusten keskellä ahdisti ja tuntui, etten ikinä pääse ylioppilaaksi. Sanokaa minun sanoneen, kirjoitukset olisivat niin paljon mukavammat jos salista poistuttuaan voisi unohtaa siellä käyneensä. Itse jätän tietoisesti hyvän vastauksen piirteet lukematta, mutta omaa suoritusta tulee silti miettineeksi monta päivää jälkeenpäin. Samalla pitäisi sitten nollata aivot seuraavaa kertaa varten.

Nyt olen kuitenkin onnistuneesti selvinnyt kaikista kuuden tunnin istumisista ja juhlia päästään kesäkuussa viettämään. Vein kasan vanhoja lukiokirjoja pikkusiskolle ja heitin vanhat vihot ja kokeet paperinkeräykseen. (Muutamia harvoja esseitä ja kielten aineita säästin.) Se oli tämän tytön lukio siinä, 80 kurssia ja kuuden aineen kirjoitukset ovat nyt onnellisesti takanapäin.

Maaliskuussa en jaksanutkaan oppikirjojen lukemisen ohella paneutua romaanien lukemiseen sitten yhtään. Netflix oli paljon helpompi vaihtoehto ja suurimman osan ajasta löysin itseni ennemmin Frendien kuin romaanin parista. En muista koska viimeksi olen ollut näin pitkään lukematta, mutta kenties tauko teki ihan hyvää. Nyt on taas mukava fiilis kirjahyllyä katsoessa. Mitähän sitä seuraavaksi lukisi?

Pääsykoelukeminenkin pitää sitten joskus aloittaa (jahka tekee viimein sen yhteishaun ja lyö hakupaikat lukkoon ja tilaa kirjat), mutta välissä aion lomailla ja nauttia kaikesta mukavasta. Kirjoitukset vaikuttavat äidinkielen esseen alisuorittamista lukuun ottamatta myös menneen varsin mukavasti, joskaan en kaikkia alustavia tuloksia ole vielä saanut. Perjantaina sain myös tietää saaneeni kesätöitä, mikä helpotti ahdistusta huomattavasti. Koska syksyn mahdollisista opiskeluista ei ole vielä tietoa, on mukava tietää, että kesäksi on jotain tekemistä.

Huhtikuulle minulla ei ole sen kummempia lukusuunnitelmia, mutta haluaisin päästä takaisin lukemisen rutiiniin, sillä se on nimittäin kadonnut ja pahasti. Muuten suunnitelmissa on ainakin huomenna starttaava myöhäinen abiristeily Tukholmaan ja rentoutuminen ennen pääsykoelukemisen aloittamista. Muutama haaste on tekemättä ja yksi kirjapostaus rästissä, joten niiden merkeissä tavataan toivottavasti pian. 

Mitä teille kuuluu? Luitteko maaliskuussa hyviä kirjoja?