keskiviikko 4. toukokuuta 2016

Huhtikuun kooste

Huhtikuu oli ja meni ja kooste saapuu (jälleen) muutaman päivän myöhässä. Vappuhulinoiden keskellä en aluksi edes tajunnut, että vaihtunut kuukausi vaatii kuukauden koosteen. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan.

Huhtikuu sujui sekalaisissa merkeissä. Ylioppilaskirjoitukset sain maaliskuussa viimein alta pois, joten lukio on nyt mennyttä elämää. Tein yhteishaun, tilasin pääsykoekirjoja ja vietin muutaman päivän myöhäisellä abiristeilyllä Tukholmaan. Pääsykoelukeminen tuntui aluksi mahdottoman raskaalta ja on sitä usein vieläkin. Alle kuukauden päästä ruljanssi on kuitenkin ohi ja muutamaan kuukauteen ei tarvitse opiskella, pääsi sitten yliopistoon tai ei. Viime päivien sää onkin tuonut mukanaan kesäloman kaipuun. Odotan jo innolla sitä, kun ei ole velvollisuuksia töiden ohella. Pankkitilikin pääsisi parempaan kuntoon ja voisin pitkästä aikaa tilailla kirjoja.

huhtikuun luetut:

Cassandra Clare: Lady Midnight (The Dark Artifices, #1)
V.E Schwab: A Gathering of Shadows (Shades of Magic, #2)
Salmi Ronja & Nurminen Jami: Onks noloo?
Elina Pitkäkangas: Kuura (Kuura, #1)

Yhteensä: 4 kirjaa / 1620 sivua

-Kaikki kirjat omasta hyllystä
-kaksi suomeksi/kaksi englanniksi
-kaksi kotimaista

Huhtikuu ei ollut paras mahdollinen lukukuukausi, mutta sentään edistystä maaliskuun pyöreään nollasaldoon. Aloitin kuukauteni vuoden odotetuimmilla uutuuksilla. Cassandra Claren Lady Midnight oli erittäin vahva sarjan aloitus ja V.E Schwabin A Gathering of Shadows erinomainen jatko-osa Shades of Magic -sarjassa. Onks noloo? oli tämän vuoden Kirjan ja ruusun päivän erikoisteos ja hauskaa luettavaa. Kuukauteni lopetin niin ikään odotetulla uutuudella, Elina Pitkäkankaan Kuuralla. Kansi on kauneimpia vähään aikaan näkemiäni ja myös kirja koukutti.

Kokonaisuudessaan huhtikuu oli ihan mukava lukukuukausi. Enemmänkin olisin varmasti ehtinyt lukea, mutta ne kirjat, joiden pariin pääsin olivat hyviä. Toukokuussa lukeminen tulee varmaankin jälleen toisella sijalla pääsykoelukemisen lomassa, mutta loppukuusta pitäisi löytyä viimein aikaa pelkälle rentoutumiselle ja kirjoille. Sitä odotellessa!

Mitkä olivat teidän lempikirjojanne huhtikuussa?

2 kommenttia:

  1. Kun yo-kirjoitukset sai pois alta niin ai että tuntui olo keveältä... kunnes tajusi, että pitää jatkaa heti pääsykokeiden lukuun. Paljon tsemppiä vielä siihen urakkaan! :D Mitä pääainetta muuten pyrit lukemaan?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Juurikin kuvailemallasi tavalla siirtymä tapahtui :D On kyllä ollut elämäni tuskaisin kevät opiskelun puolesta... Hain ykkösenä Turkuun kirjallisuustiedettä lukemaan.

      Poista

Kirjaneito kiittää kommentista! ;)